Calella sijaitsee Gironasta ja myös Lloret de Marista etelään, Barcelonan suuntaan, jonka maakuntaan se kuuluu.

Calella on rantakohde, jonne otollisin matkustusaika on keväästä pitkälle syksyyn. Rantalomailijalle on tarjolla Calellan alueella jopa kolme eri karkeahiekkaista rantaa, joilla on kauden aikana hyvät palvelut aurinkotuoleineen, wc ja suihkuineen sekä ruokapaikkoja ja baareja. Kaupungin tapasbaareja ja paikallisia, katalonialaisia viinejä, mm. kuplivaa cavaa, kannattaa kokeilla. Calella sopii monenlaisille matkailijoille, myös liikuntaloman paikaksi. Iltaviihdettä on tarjolla kaupungin baareissa ja joissakin yökerhoissa. 

Calellassa yksinkertaisinta on liikkua jalkaisin, mutta tarpeen vaatiessa voi ottaa taksin. Tarjolla on myös paikallisbusseja, joilla pääsee aina Gironaan tai Barcelonaan asti. Paikallisjunalla matka Barcelonaan vie runsaan tunnin verran.

Matka Costa Bravalle alkaa lennolla Barcelonaan. Barcelonan lentoasemalta on runsaan 70 km matka Calellaan.

Edullisimmin perille pääsee turistibussilla (shuttle-bussi), mutta silloin matka voi kestää melkein 2 tuntia. Suosittelemme yksityiskuljetusta (private car) tai auton vuokrausta, jolloin matka sujuu nopeammin. Sujuvan lentokenttämatkan lisäksi vuokra-autolla pääsee sellaisille rannoille, joille ei tulisi muuten lähdettyä. Costa Bravalla on yli 200 uimarantaa!

HUOM!

remove_circle_outline
Osa palveluista on suljettu talvikaudella.

Suosittelemme varaamaan lentokenttäkuljetukset matkan yhteydessä tai vuokraamaan auton.

Paikallinen ympäristövero maksetaan hotelliin. Vero on n. 1-3 €/yö/hlö hotelliluokituksesta riippuen.

Omatoiminen valmismatka

Omatoiminen valmismatka perustuu luotettaviin reittilentoihin ja huolellisesti valittuihin matkakohteisiin. Voit itse päättää lähtöpäivän, matkan keston ja valita sopivan hotellin suuresta valikoimastamme.

Suurin ero perinteiseen pakettimatkaan verrattuna on se, että omatoimisella valmismatkalla ei ole opaspalveluita. Lennot ja majoitus sisältyvät matkan perushintaan. Lentokenttäkuljetus on maksullinen lisäpalvelu. Päätät itse varaatko meiltä kuljetuksen lentokentältä hotellille vai menetkö taksilla tai vuokraatko mahdollisesti auton.

Koska kyseessä on valmismatka, on kuluttajansuoja samalla tasolla. Pakettihinta tarkoittaa sitä, että matkabudjetin voi suunnitella etukäteen. Jos tarvitset apua matkalla, voit olla yhteydessä meihin puhelimitse tai sähköpostitse.